Yrityksemme historia

INNOVAATIOITA JO YLI 115 VUOTTA

Yrityksemme perustaja Johann Stiegelmeyer aloitti vuonna 1899 Saksan Rödinghausenissa teräsjousipatjojen valmistuksen. Vuonna 1900 yritys muutti Herfordiin, ja yritys rekisteröitiin kaupparekisteriin. Vuonna 1903 Stiegelmeyer myi yrityksen osakkaalleen Albert Dörntelle. Stiegelmeyer-nimi oli jo tuolloin niin vakiintunut, että se on säilynyt tähän päivään saakka. Vuosina 1919−1970 toimitusjohtajana toimi Albert Dörnten vävy Dietrich von Hollen, joka leimasi yrityksen kehitystä 1900-luvulla. Hän oli nykyisen Kemmler-omistajaperheen kantaisä. Yrityksen keskipiste siirtyi nopeasti patjoista metallisänkyihin. Ensimmäisen sairaalasänkynsä Stiegelmeyer valmisti jo vuonna 1910. 1950-luvulla yritys kehitti monia innovaatioita, kuten sähkötoimisesti säädettävän sairaalasängyn. 1960-luvun lopulla Stiegelmeyer aloitti hoitolaitoksille tarkoitettujen vuoteiden valmistuksen.

Saksan Lagessa sijaitsevan Burmeier-huonekalutehtaan ostamisen myötä Stiegelmeyer pystyi 1990-luvulla laajentamaan valikoimaansa kotihoidon tuotteilla. Vuonna 1994 Stiegelmeyer avasi uudet tehtaat Herfordissa ja Thüringenin osavaltiossa sijaitsevassa Nordhausenissa. Stiegelmeyer hankki tuotantolaitokset myös Puolan Stolnossa (2001) ja Kepnossa (2006). Samanaikaisesti perustettiin lukuisia myyntiyhtiöitä eri maissa. Vuonna 2017 yritys yhdisti 4 tytäryhtiötä uudeksi Gesellschaft Stiegelmeyer GmbH & Co. KG -yhtiöksi.

Vuodesta 2012 tähän päivään saakka
Tulevaisuutta kohti
1996 - 2011
International expansion
1990 - 1995
Uudet suuntaukset Saksojen yhdistymisen jälkeen
1961 - 1989
Uraa uurtavia innovaatioita
1946 - 1960
Menestys talousihmeen ansiosta
1915 - 1945
Kehitys vaikeina aikoina
1900 - 1914
Yrityksen alkuajat

Tulevaisuutta kohti

2022

<p>Das wirtschaftliche Krankenhausbett Evario one erfüllt mit seinen maßgeschneiderten Ausstattungsoptionen die Anforderungen der internationalen Märkte.</p>

Das wirtschaftliche Krankenhausbett Evario one erfüllt mit seinen maßgeschneiderten Ausstattungsoptionen die Anforderungen der internationalen Märkte.

2021

<p>Gründung der Tochtergesellschaft Stiegelmeyer China Co., Ltd. in China. Heute hat sie ihren Sitz in Foshan, Guangdong.</p>

Gründung der Tochtergesellschaft Stiegelmeyer China Co., Ltd. in China. Heute hat sie ihren Sitz in Foshan, Guangdong.

2020

Suurempi, nopeampi, digitaalisempi - uusi Burmeier-logistiikkakeskus Hiddenhausenissa on tarkempi ja jäsennelty kuin koskaan ennen. Asiakkaamme hyötyvät siitä.

2019

Säädettäviin hoitovuoteisiin tarkoitettu Vario Safe -järjestelmämme esitellään suurella menestyksellä ALTENPFLEGE-messuilla.

2018

Neue Apps, Prozessoptimierung, moderne Kommunikation – die Stiegelmeyer-Gruppe treibt Digitalisierung und Connectivity voran.

2018

Burmeier stellt erfolgreich die neue Dali-Serie vor. Die modernen Pflegebetten fördern die Digitalisierung in der häuslichen Pflege.

2017

Stiegelmeyer vereinfacht seine Unternehmensstruktur. Aus 4 Tochtergesellschaften Gesellschaften wird die Stiegelmeyer GmbH & Co. KG.

2017

Mit dem Komfortrahmen Lindeo erweitert Stiegelmeyer sein Angebot für Privatkunden. Der Lindeo unterstützt den Nutzer in jeder Lebensphase.

2016

Evarion markkinoilletulo – kaikille osastoille sopivasta modernista sairaalasängystä tulee heti hittituote.

2016

Näyttelytilat Herfordissa uudistetaan. Sängyt, vuoteet ja kalusteet esitellään nyt kodikkaassa ympäristössä.

2015

Uusi Venta-hoitovuode vakuuttaa helppokäyttöisyydellään, mukavuudellaan ja kodinomaisuudellaan.

Yhteenkuuluvuuden korostamiseksi puolalainen tytäryhtiömme Stolter Sp. z o.o saa uuden nimen: Stiegelmeyer Sp. z o.o.

2014

Eteläpuolalaisessa Kepnon kaupungissa sijaitseva Wiki-Met saa uuden nimen: Stiegelmeyer Kepno Sp. z o.o.

Herfordissa avataan uusi huippumoderni huolto- ja logistiikkakeskus.

2012

Stiegelmeyer perustaa oman huoltoyhtiön, jonka toiminta on ollut menestyksekästä alusta alkaen. Nykyään se on tärkeä osa Stiegelmeyer GmbH & Co. KG:tä.

Stiegelmeyer perustaa oman huoltoyhtiön, jonka toiminta on ollut menestyksekästä alusta alkaen. Nykyään se on tärkeä osa Stiegelmeyer GmbH & Co. KG:tä.

International expansion

2011

Stiegelmeyer perustaa myyntiyhtiön Etelä-Afrikkaan. Kapstadtista käsin se vastaa maanosan monista maista.

2010

Tuotantolinjoja lisätään kasvavan kysynnän vuoksi.

2009

Uuden yli 900 m²:n suuruisen ja modernia arkkitehtuuria edustavan näyttelytilan avajaiset Herfordissa.

2006

Stiegelmeyer ostaa Wiki-Met-yrityksen Puolassa. Kepnossa valmistetaan erityisesti kotihoidon vuoteita.

2005

Myyntiorganisaation uudistuksen yhteydessä perustetaan Stiegelmeyer Pflegemöbel GmbH & Co. KG, jonka tavoitteeksi asetetaan laitoshoidon asiakkaiden toiveiden ja tarpeiden optimaalinen täyttäminen.

2004

Puolan Stolnossa sijaitsevan Famed-yrityksen nimeksi vaihtuu Stolter.

2002

Suomeen perustetaan tytäryhtiö Stiegelmeyer Oy, jonka päätoimipaikka sijaitsee Lahdessa.

2001

Puolasta ostetaan Famed-yritys. Pohjois-Puolassa sijaitsevaan Stolnoon perustetaan tuotanto- ja myyntitilat.

2000

Ranskaan perustetaan tytäryhtiö Stiegelmeyer France. Sen toimipaikka sijaitsee nykyään Dardillyssä Lyonin lähellä.

Ranskaan perustetaan tytäryhtiö Stiegelmeyer France. Sen toimipaikka sijaitsee nykyään Dardillyssä Lyonin lähellä.

Uudet suuntaukset Saksojen yhdistymisen jälkeen

1995

Saksalaisen hoitovakuutuksen käyttöönoton seurauksesta perustetaan Burmeier-yritys, joka ottaa vastuulleen kotihoitosegmentin.

1994

Stiegelmeyer rakentaa uudet tehtaat Herfordissa ja puutuotantoa varten Thüringenin osavaltiossa sijaitsevassa Nordhausenissa.

Stiegelmeyer rakentaa uudet tehtaat Herfordissa ja puutuotantoa varten Thüringenin osavaltiossa sijaitsevassa Nordhausenissa.

Uraa uurtavia innovaatioita

1989

Saksan Lagessa sijaitsevan Burmeier-huonekalutehtaan ostaminen istuinhuonekalujen valmistusta varten. Saksojen yhdistymisen jälkeen Burmeier on tärkeä tuki kasvavilla hoitovuodemarkkinoilla.

Alankomaihin perustettu Stiegelmeyer BV on ensimmäinen kansainvälinen tytäryhtiö.

1980

Ensimmäiset alumiinipainevalusta valmistetuilla makuutasoilla varustetut sängyt valmistuvat.

1972

Münchenin olympiakylään valmistetaan 22 000 sänkyä.

1970

Ensimmäinen korkeussäädettävä, nostopilarilla varustettu sänky valmistuu. Jo 1960-luvulla Stiegelmeyerin sängyt voitiin puhdistaa täysin automaattisesti.

Ensimmäinen korkeussäädettävä, nostopilarilla varustettu sänky valmistuu. Jo 1960-luvulla Stiegelmeyerin sängyt voitiin puhdistaa täysin automaattisesti.

Menestys talousihmeen ansiosta

1960

Myös Stiegelmeyerin valmistamilla, vastasyntyneille tarkoitetuilla sairaalasängyillä on suuri kysyntä suurten ikäluokkien syntyessä.

1955

Stiegelmeyer saavuttaa johtavan markkina-aseman. Sairaalatuotteiden osa-alueella hittituotteeksi muodostuu synnytyssänky.

1949

1940-luvun loppupuolella Stiegelmeyer valmistaa ensimmäiset valmistamansa koulukalusteet. Tämän myötä syntyy uusi tuotesegmentti yksityisasiakkaille: Tilaa säästävät kalusteet.

1940-luvun loppupuolella Stiegelmeyer valmistaa ensimmäiset valmistamansa koulukalusteet. Tämän myötä syntyy uusi tuotesegmentti yksityisasiakkaille: Tilaa säästävät kalusteet.

Kehitys vaikeina aikoina

1936

Stiegelmeyer toimittaa Berliinin olympialaisiin osallistuville urheilijoille yli 10 000 kerrossänkyä.

1924

Vuonna 1924 aloitetaan metallisänkyjen ja puukalusteiden valmistuksen rinnalla Stiegelmeyer-moottoripyörien (3,8 PS) kehitys.

Vuonna 1924 aloitetaan metallisänkyjen ja puukalusteiden valmistuksen rinnalla Stiegelmeyer-moottoripyörien (3,8 PS) kehitys.

Yrityksen alkuajat

1910

Sairaalasänkyjen valmistuksen perinne alkaa: Stiegelmeyer valmistaa ensimmäiset sairaalasänkynsä. Herfordissa sijaitsevassa näyttelytilassamme voi nähdä vuonna 1910 valmistetun sängyn.

1900

Vuonna 1899 Johann Stiegelmeyer aloittaa Rödinghausenissa teräsjousipatjojen valmistuksen. Yritys muuttaa Herfordiin ja yritys rekisteröidään kaupparekisteriin 1.11.1900.

LUE LISÄÄ

Tämä saattaa myös kiinnostaa sinua